Blogi

Eilisen itsenäisyyspäivän innoittamana muistellaan tänään hiukan 50-lukua. Katsotaan aikaa lapsen silmin, sillä meitä tuon ajan lapsia oli paljon.

Vaikka nimelleni oli kirjoitettu yleisostokortti, en muista säännöstelyn aikaa. Niukkuuden toki muistan. Kun sukulaiset tulivat Tampereelta vierailulle, he toivat tuliaisina hedelmiä. Ensimmäiset appelsiinit, päärynät ja banaanit olen syönyt juuri heidän tuomisinaan. Kyllä ne maistuivat hyviltä. Paikallisen kaupan valikoimissa ei sellaisia juuri ollut. Peruna, leipä, itse kasvatetun sian liha ja silakka tai järvikala muodostivat ravintomme rungon. Porkkanaa ja punajuurta tuli omalta kasvimaalta ja omenoita pihan puista. Marjoja syötiin hillona tai mehuna. Joskus harvoin sai kioskilta sitruunasoodaa. Lämmintä vaatetta meillä oli, vaikka monet naiset valittelivat aiemmin hankkimiensa hameiden kankaiden heikkoa laatua. Huopatossuissa tarkeni talvella.

Kylän talot olivat joko vanhoja, vuosisadan alkupuolella rakennettuja tai uusia rintamamiestaloja. Monessa asui kolme sukupolvea saman katon alla. Lapsille ei useinkaan ollut omaa huonetta, puhumattakaan siitä, että jokaisella tenavalla olisi sellainen ollut. Kesän koittaessa hyödynnettiin vintit ja aitat oman tilan saamiseksi. Kavereiden kanssa leikittiin yleensä ulkona. Saapaslaatikon kannella laskettiin mäkeä, ja piiloleikkeihin tarjosi piha ja lähimetsä hyvän paikan. Jonkinmoinen alkeellinen pesäpallosta johdettu pallopeli oli suosittu, kun koolle saatiin hiukan isompi porukka. Sääntöjä en valitettavasti enää muista.

Varmasti presidentit Paasikivi ja Kekkonen pitivät vuosittain itsenäisyyspäivän vastaanotot. Me emme niitä kuitenkaan seuranneet. Televisiota ei ollut, ja radio tuskin kovin pitkiä lähetyksiä vastaanotoilta teki. Radiosta kuunneltiin uutisia, urheilua, hartaushetkiä ja jumalanpalveluksia, Markus-sedän lastentuntia, lauantain toivottuja levyjä ja sunnutaiaamun ohjelmaa, jota juonsi Niilo Tarvajärvi. Radio ei soinut taustalla, vaan sitä hiljennyttiin kuuntelemaan. Erityisesti uutisten aikaan ei äänekkäämpi puhe ollut sallittua. Huomautus tuli nopeasti ja napakasti. Lapsille viihdettä tarjosivat kirjat, sanomalehtien sarjakuvat ja vanhat aikakausilehdet. Leluja oli, mutta ei niitä varten kovin isoa laatikkoa tarvittu.

Me emme 50-luvulla juuri matkustelleet. Vuosittainen kesämatkamme suuntautui sukulaisten luokse Tampereelle. Siellä sitten käytiin katsomassa nähtävyyksiä. Muistan käyneeni ainakin Pyynikin näkötornissa ja Sorsapuistossa, varmaan myös keskustan vilinää ihmettelemässä. Matkalla ei kuitenkaan yövytty, kyseessä oli päiväretki. Lehmät piti lypsää aamuin illoin. Onneksi linja-autoja kulki niin, että päiväreissu oli mahdollinen. Polkupyörän sain, kun menin toiselle luokalle kouluun. Se oli kuitenkin tarkoitettu hyötyliikuntaan, mitään pitempiä huviretkiä en muista sillä tehneeni. Ajamaan olin opetellut aikuisten pyörällä.

Syksyllä 1958 meitä ekaluokkalaisia oli 14. Heistä viisi ei enää ollut tämän vuoden itsenäisyyspäivää viettämässä. Samassa luokkahuoneessa opiskelivat kakkosluokkalaiset. Lukemaan opimme ja kirjoittamaan, vaikka musteella kaunokirjoittaminen ei kovin mukavaa puuhaa ollutkaan. Ulkoa opettelimme kertotaulut ja virret, kuten tuohon aikaan tapana oli. Laiskanläksyillä ja jälki-istunnoilla tehostettiin oppimista tarvittaessa. Kuri koulussa oli tiukka, opettajan ohjeita ei kyseenalaistettu, ei kotona eikä koulussa. Ruumiillista kuritusta en koulusta muista, mutta kotona kyllä oli koivuvitsa ovenkarmin päällä. Ja joskus sitä käytettiinkin, joskaan ei kovin voimallisesti. Niin se oli muillakin lapsilla, eikä asia juuri herättänyt keskustelua.

Monenlaisia tietoja ja taitoja opimme koulussa ja kotona. Vaikka en ole myöhemmin koskaan lypsänyt käsin, monia muita taitoja olen kyllä tarvinnut. Maailmamme oli nykykatsannossa pieni, mutta useimmille turvallinen. Ja kuten lapset kaikkina aikoina, me luotimme tulevaan. Ja tulihan Suomestamme monessa suhteessa parempi paikka elää kuin se 50-luvun Suomi oli ollut.

Palataan vielä hiukan Kanervan perheen vaiheisiin. Anna Kanervan sisarentytär Helena Laurinsalo on käsitellyt perhettä myös toisessa julkaisussaan. Siinä hän viittaa kirjeeseen, jonka lähettäjä kirjoittaa "... se Kanervan Ville kanssa vahetti taloo, se sai Haukijärvellä Maatialan ja antoi nämä huoneensa ja 1000 Smk". Tulkitsen tuon niin, että Kanervat ja Maatialat vaihtoivat asumuksia. Tutkitaan, mitä asiakirjat kertovat asiasta.

Helena Laurinsalo oli nähnyt vuokravälikirjan, jolla Aleksi Poussa vuokrasi 1905 Ville Grönvallille (Kanervalle) 5,5 aaria tonttimaata 25 vuodeksi. Koska vuokra-aika alkoi jo 1903, oli asiasta ilmeisesti ensin tehty suullinen sopimus. Tälle tonttimaalle nykyisen Harjutien varrelle Ville Kanerva rakensi talon, jonka hän 1908 tehdyllä kauppakirjalla myi Vilhelm Katajalle. Ei siis Maatialalle. Henkikirjojen ja kansakoulun oppilasluettelon mukaan Kanervat kuitenkin muuttivat Haukijärvelle vasta vuonna 1912. Ilmeisesti Kanervat rakensivat tai ostivat jonkin toisen talon Kyröskoskelta. Sen talon he sitten mahdollisesti myivät Maatialoille.

Katsotaan vielä, mitä Matilda Maatialan perukirja kertoo talokaupoista. Siinä kerrotaan, että Ville Maatiala oli vuoden 1913 alussa velkaa Maatialan palstatilasta 850 markkaa. Tilan kauppahinta oli ollut 2600 markkaa. Ostohetkellä Kanervat olivat maksaneet tilasta 1700 markkaa. Maksu voisi hyvin pitää sisällään talon vuokratontilla Kyröskoskella. Taloa ei kuitenkaan kauppakirjassa mainita. Perukirjan omaisuusluettelossa on hiukan epämääräinen huonerakennukset-sana ja vähennysluettelossa tonttivero Poussalle. Jokin talo vuokratontilla Maatialoilla lienee Kyröskoskella ollut. Käytettävissä olevista asiakirjoista ei varmaksi selviä, oliko se Kanervan perheen entinen talo.

Lähteet:

Helena Laurinsalo, Talot piipun juurella, ISBN 952-91-0609-2

Helena Laurinsalo, Erään perheen elämästä, Kyröskosken kansalaisopiston sukututkimuspiirin julkaisu nro 2

Vilhelm Joel Kaarlenpoika syntyi elokuussa 1863 Mahnalan Isokauppilan Sillanpään torpassa. Hänellä oli ainakin kolme veljeä ja neljä sisarta. Myöhemmin hänen äitinsä Amalia kuoli, vanhemmasta veljestä Kaarlesta tuli torppari ja isä Kaarle nuorempien lasten kanssa asui edelleen torpassa. Torpassa varmasti tarvittiin työvoimaa, ja Ville asuikin lapsuuskodissaan aina vuoteen 1895 asti. Silloin hänet merkittiin itselliseksi Kostulan Poussan maalle, mutta todennäköisesti hän asui Kyröskoskella. Hänen sukunimensä oli Sillanpää. Seuraavana vuonna hän vaihtoi asuinpaikkaa. Hänet kirjattiin Kyröskoskelle, ja sukunimeksi korjattiin Grönvall. Luultavasti viimeistään tässä vaiheessa hän alkoi työskennellä Hammarenin (myöh. Kyron) tehtaalla, vaikka rippikirja kertoo edelleen itsellisestä. Tuskin hän kuitenkaan olisi itse keksinyt sukunimeä Grönvall, ja Hämeenkyrön papeillekin olisi varmaan kelvannut Sillanpää. Huhtikuussa 1899 hänet vihittiin avioliittoon Anna Adolfiina Kaarlentytär Vileniuksen kanssa. Molemmat olivat Kyröskoskelta, jossa heidät myös vihittiin.

Anna Adolfiina oli tullut Kyröskoskelle elokuussa 1898. Hän oli syntynyt huhtikuussa 1873 Pirkkalan Viikin Hakalan torpassa, jossa hänen isänsä oli renkinä. Perhe muutti kuitenkin pian Kankaantaan Ollilaan itsellisiksi. He saivat sukunimen Hirsimäki. Kalle ja Loviisa Hirsimäen perheessä oli ainakin kolme poikaa ja kahdeksan tytärtä. Muistitieto kertoo, että Anna asui tätinsä Anna Vileniuksen luona, vaikka hänet virallisesti merkittiin Hirsimäkeen. 1891 Anna siirtyi Tampereelle. Hän käytti sukunimeä Vilenius. Seitsemän vuotta hän työskenteli tehtaassa Tamperella ennen kuin muutti Hämeenkyröön, jonne myös hänen sisarensa oli muuttanut. Luultavasti molemmat olivat tehtaalla töissä. Emme tiedä, tutustuivatko Ville ja Anna Kyröskoskella vai oliko Ville Annan Hämeenkyröön muuton syy. Nuoripari asettui asumaan Poussan maalle. He muuttivat sukunimensä Kanervaksi. Lapset nuorinta lukuunottamatta syntyivät Kyröskoskella. Taunon syntyessä 1911 Ville merkittiin entiseksi tehtaalaiseksi. Suunnitteilla oli muutto Haukijärvelle.

Matilda Maatiala myi edellisen miehensä kanssa ostamansa Maatialan palstatilan Ville ja Anna Kanervalle kesäkuussa 1912 päivätyllä kauppakirjalla. On mahdollista, että kaupasta oli suullisesti sovittu jo hiukan aiemmin, sillä Matilda Maatiala kuoli saman vuoden lopussa ja oli sairaana sitä ennen. Maatialat kuitenkin korjasivat vielä kesän 1912 sadon tilan pellolta ja puutarhasta. Kauppaan kuului 4,6 hehtaaria maata ja rakennuksista pakari, sauna, navettarakennus, kellari ja riihirakennus. Ilmeisesti Maatialan päärakennus oli työväenyhdistyksen omaisuutta.

Mikä sai Kanervat muuttamaan Haukijärvelle? Emme varmaan saa koskaan kysymykseen vastausta. Ehkä mahdollisuus saada isolle perheelle ruokaa omilta pelloilta painoi vaakakupissa. Tilan ulkopuolista työtä oli kylässä tarjolla ainakin Pakkasella. Kansakoulun johtokunnan pöytäkirjoissa Ville Kanervan mainitaan hakanneen puita koululle. Erkki Kanervan haastattelun mukaan tomeentulo ei ollut mitenkään hyvä, mutta samanlainen tilanne oli monilla perheillä niin Haukijärvellä kuin Kyröskoskellakin.

Lähteinä on linkkien lisäksi käytetty Hämeenkyrön, Pirkkalan ja Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan kirkonkirjoja (SSHY:n jäsensivuilla) sekä Helena Laurinsalon kirjaa Talot piipun juurella.

Pari viikkoa sitten kirjoittelin vanhoista sanoista ja sanonnoista, joita olen kuullut Haukijärvellä. Sen jälkeen sain tietää vielä yhden vanhan sanan, krahi. Salomäen vanhan mummun Josefiina Ihantolan kerrotaan toisinaan sanoneen: "Niin sitä mentiin krahit kaulassa". Mitä heillä sitten oli kaulassa? Irtokaulus, ja tässä tapauksessa nimenomaan naisen tai tytön käyttämä irtokaulus. Kertoja ei muistanut miesten irtokauluksesta käytetyn tätä sanaa. Suomen murteiden sanakirja tuntee sanan ja sen lukuisat eri muodot. Voisi kuvitella, että krahi on väännös ruotsin kaulusta tarkoittavasta sanasta krage. En muista krahia koskaan aiemmin kuulleeni, mutta eipä lapsuudessani enää näkynyt irtokauluksiakaan.

Kolme edellisen polven edustajaa on kertonut Salomäen pihassa olleesta kodasta tai kesäkodasta. Sana tuli vastaan myös muutamissa vuokralautakunnan katselmuspöytäkirjoissa. Aloitetaan Salomäen kodasta. Sen kerrotaan olleen lautarakenteinen, katettu tila, jossa oli jonkinlaiset penkit ja mahdollisesti tulisija ja pata. Muurista tai savupiipusta ei ole tietoa. Tilan käyttötarkoitus ei kovin hyvin ole selvinnyt. Mahdollisesti siellä pestiin pyykkiä ja tehtiin muita taloustöitä, ehkä aiemmin myös valmistettiin ruokaa kesäisin. Tilapäisesti siellä saattoi joku myös yöpyä. Oma arveluni sahdinvalmistuksesta jäi vahvistamatta. Kota lienee tehty joskus 1910-luvulla. Se purettiin pois 30-luvun lopussa, ja sen tilalle rakennettiin sauna, kun savusaunan käytöstä luovuttiin.

Mäkelän kota oli hirsirakenteinen ja varustettu pärekatolla. Vuonna 1910 sen kerrottiin olleen tyydyttävässä kunnossa. Alaviidanojan kodan kerrottiin 1911 olleen kooltaan 3,60 m x 3,60 m. Se oli maassa kiinni, pärekatolla, päädyt avonaiset. Se oli tyydyttävässä kunnossa, mutta akkunaa ja permantoa puuttui. Myös Palomäessä oli kotarakennus. Lamminsivun ja Koiviston katselmuspöytäkirjoissa sellaista ei mainittu. Sivuston galleriassa en muista nähneeni kuvaa kodasta. Verkosta sellaisia löytyy esimerkiksi Kalvolasta ja Ikaalisista.

Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.